Hyppää sisältöön

Miten ja miksi päädyitte Honkataloihin?

Meillä oli itseasiassa ensin tarkoitus rakentaa kivitalo, mutta parissakin eri asuntomessukohteessa kallistuimme lopulta hirsitalon puoleen. Honkataloihin tutustuimme tarkemmin myyjänne kautta, ja ostopäätöksen käänsi puolelleen hirren profiili ja poikkisaumattomuus, mahdollisuus rakentaa jotain ehkä hieman tavallisesta poikkeavaa, sekä tietysti täysin lattian pinnasta alkavat karmittomat ikkunat.

Mitä arvostatte asumisessa?

Etätyöläisinä vietämme paljon aikaa kotona, joten asumisen laadukkuus ja se kuuluisa arjen toimivuus on meille tärkeää. Harmonia ja estetiikka näyttelevät myös suurta osaa. Mielestämme kotimme on juuri tätä: laadukas ja viimeistelty talo jossa työlle, harrastuksille, rentoutumiselle ja arkirutiineille on kaikille oma paikkansa.

Mikä on talossanne parasta ja miksi?

Parasta on valo, valon ja varjon leikki sekä se kuinka luonto ja vaihtuvat vuodenajat tulevat sisälle taloon isojen ikkunapintojen kautta. Iso parveke ja terassit mahdollistavat lähes ympärivuotisen ulkoilmasta nauttimisen, ja useampi ulko-ovi sen, että varsinkin kesäisin pihalle pääsee halutessaan mistä alakerran huoneesta tahansa. Oma kuntosali taas mahdollistaa harrastuksiin paneutumisen milloin se meille itsellemme sopii. Lisäksi hirsi on materiaalina kaunis ja talon arkkitehtuuri miellyttää silmää, eikä haastavista suunnitelmista huolimatta kompromisseja tarvinnut tehdä.

Kuinka tyytyväinen olette toteutuneeseen Honkatalot-projektiin asteikolla 1-10 (1= en ole tyytyväinen, 10 olen erittäin tyytyväinen)

Koska mikään ei koskaan ole täydellistä ja matkalla on aina mutkia, sanotaan 9. Honkatalojen kanssa kaikki sujui todella hyvin: toimitusten aikataulut pitivät, palvelu oli sujuvaa ja asiantuntevaa, ja hommat hoidettiin niin kuin luvattiin. Näin isoon projektiin mahtuu aina väkisinkin pieniä virheitä, mutta Honkatalot korjasi omansa nopeasti, asiantuntevasti ja ilman minkäänlaista vääntöä.

Mitä mieltä olette tuotteen laadusta?

Mielestämme tuotteen laatu on ensiluokkainen, saimme juuri sellaisen modernin hirsirakenteisen talon kuin halusimme.

Millaiseksi koette yhteistyön Honkatalojen kanssa?

Helpoksi ja asiakaslähtöiseksi. Iso kiitos erityisesti projektipäälliköllemme Mikolle!

Villa Hirsi -talon rakennuttajat

TILAA YLI 300-SIVUINEN IDEAPANKKI

HONKATALOT
HOUSE DESIGN
COLLECTION -KIRJA

Tietoa tuotteistamme ja tavastamme rakentaa

Kymmeniä talo- ja huvilamalleja

Upeita ulko- ja sisäkuvia sekä 3D-visualisointeja

Runsaasti ideoita ja inspiraatiota oman Honkatalo-projektin suunnitteluun